Lauri Halosen SM-ralli päättyi ulosajoon kärkipaikalta
Rallin SM-sarja käynnistyi lauantaina Mikkelistä. Viime kaudella nuorten ja SM4-luokan Suomen mestaruudet voittanut kouvolalainen Lauri Halonen,16, on siirtynyt täksi kaudeksi ajamaan täysiveristen etuvetoisten ralliautojen SM3-luokkaan. Palkintokoroke mielessä startannut Halonen ja kartanlukija Niklas Heino joutuivat keskeyttämään kauden avausrallin kolmannella erikoiskokeella vauhdikkaan ulosajon vuoksi.
- Ennen kilpailua oli hyvät fiilikset, tuntui ettei ollut suurempia paineita ja päästiin rennosti aloittamaan kausi uudessa luokassa. Jännitti vähän, että miten kovaa muut menevät, RTE-Motorsport-tiimissä ajava Halonen aloittaa.
Mikkelin SM-rallissa ajettiin seitsemän erikoiskoetta. Skoda Motorsport Suomen Young Talent –ohjelmaan valitun Halosen ja kartanlukija Heinon kilpailu käynnistyi hienosti, luokan debytantti kellotti kymmenkilometriselle taipaleelle yli kuuden sekunnin pohja-ajan.
- Lähdössä oli pientä jännitystä, sellaista tervettä mitä pitääkin olla kun lähdetään kilpailemaan. Erikoiskoe meni hyvin, mutta tuntui että oli vähän liikaakin yritystä, ja mietittiin että ajoa pystyy siistimään. Toinen eekoo meni puhtaammin, pienemmällä tiellä ehkä vähän jäätiin, parissa kohtaa oli lumipöperöä ja meni liikaa luisutteluksi eikä päässyt mutkasta pois hyvällä vauhdilla, mutta nopealla osuudella mentiin hyvää vauhtia ja oli siihen tosi hyvä luotto.
Kolmas erikoiskoe, Hangastenmaa, oli kilpailun pisin, yli kaksikymmentä kilometriä. Kahden erikoiskokeen jälkeen Halonen oli karannut luokassa jo yli kymmenen sekunnin karkumatkalle.
- Lähti aika varovaisesti, ajattelin että saisin säästettyä rengasta kun ajaisin vähän pyöreämmin mutkat, eikä niin rajulla “yrkällä”. Kulki ihan hyvin, oli vitonen sisässä, mentiin rajoittajaa vasten ja sitten tuli se oikea. Niklas kyllä sanoi että se keventää vähän, hain mutkaan linjaa ja tein pienen “turvaliipin”. Nuotissa oli että täysillä mennään ja niin mentiin, kevensi, perä meni pöperölle ja sitten mentiinkin pöpelikköön. Jälkeenpäin ajateltuna oli pieni nuottivirhe, ja kun vaihdettiin ennen pätkää renkaat edestä taakse, niin pito olikin erilainen kuin edellisellä eekoolla.
Halonen ei jäänyt surkuttelemaan ulosajoaan, vaan käänsi katseen seuraavaan ralliin, “Tunturiralli” ajetaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
- Meillä oli hyvä vauhti, ei jäädä hautomaan tätä. Laitetaan auto kuntoon ja lähdetään “Tunturiin” hakemaan parempaa tulosta, Halonen päättää.
Kauden toinen SM-ralli, Arctic Lapland Rally ajetaan 29.-31. tammikuuta Rovaniemen ympäristössä.
Ralli SM
Tulokset
Lauri Halonen Facebook
Skoda Motorsport Suomi
RTE-Motorsport
Kuva: Merita Mäkinen

















